ARTO: JOULUN AIKAA, LUMEN TAIKAA

Vuosi alkoi taasen kääntyä loppusuoralle. Vähän luntakin tänne etelän maille saatiin, tosin taitaa olla kohta taas loskaa. Lumitassuinen Kimi on sitten taas loskasta märkä sieni. Vuosiakin Kimi kerkesi täyttämään, viisi vuotta tuli mittariin. Tokihan lahjan poika sai, paketin uunilenkkiä. Lisäksi tämä vuosi on siitä poikkeuksellinen, että tämä on ensimmäinen vuosi kun emme Kimin kanssa ole kertaakaan eksyneet. Lieneekö poika jo niin rutinoitunut tai sitten minun suuntavaistoni on parantunut, ehkä molempia. Reilu kaksi vuotta on opettanut sekä minua että koiraa, meistä on tullut melkoinen parivaljakko.
Uuttakin vuosi toi tullessaan, 21.11 minusta tuli isä. Poika tosin on keskoskaapissa vastasyntyneiden teho-osastolla, mutta onneksi kaikki on hyvin ja vahva miehen alku siellä on kasvamassa. Siinäpä on Kimilläkin ihmettelemistä kun poika tulee kotiin ja saa jalat alleen. Rauhallinen Kimi onneksi on, joitakin vuosia sitten kaverini kymmenen kuukauden ikäinen tyttö veti Kimiä korvista, mutta eipä koira ollut moksiskaan. Vaan tarkkana pitää olla, kukapa sitä pitkään tykkää jos korvista vedetään.
Joulukin jo porstuassa odottelee vuoroaan. Voi sitä hetkeä kun kinkku menee uuniin, Kimin viihtyminen keittiössä lisääntyy kummasti. Tokihan pienen siivun pitää tuosta herkusta koiralle antaa, tosin sormien kanssa pitää olla varovainen, kinkku kas kun katoaa todella nopsaa kädestä herran suuhun.
Joulua vietämme kylpylässä. En ole Kimin kanssa kaksin ko. alueella liikkunut, mutta nyt olisi tarkoitus kokeilla. Saas sitten nähdä tuleeko se eksyminen sitten siellä, vai hoitaako poika homman tyylikkäästi eikä yritä mitään koiruuksia. Ei tosin kannata, se kun saattaa vaikuttaa siihen mitä pukinkontista poitsun makeisiin suihin nousee.
Koirakko Arto ja kultainen opas Kimi toivottaa lukijoille rauhaisaa joulun odotusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *