Sanna: Pilven varjossa

 

Minulla on ollut onnea opaskoirieni suhteen. Molemmat ovat olleet todella terveitä. Ei allergioita, korvatulehduksia, kennelyskää, enempiä vatsatauteja eikä mitään muutakaan, mistä olen muilta käyttäjiltä kuullut. Ei kertakaikkiaan mitään, mistä ei olisi maalaisjärjellä ja kotikonstein selvitty. Toven kasvain toi huolen viimeiseksi vuodeksi, mutta sekin päättyi onnellisesti terveisiin eläkepäiviin. Continue reading

Sanna: Aurinko ja kuu

Meille tuli ensimmäinen koira, kun olin kahdeksan. Se oli kovan kinuamisen tulos, jonka isosiskoni oli aloittanut vuosia aiemmin ansiokkaasti. Päätös koiran ottamisesta kypsyi vammautumiseni jälkeen. Se oli vanhemmiltani hyvä veto, koska minun oli pakko lopettaa lastenhuoneen ikkunasta ulos tuijottaminen ja otettava askelia ulkomaailmaa kohti. Continue reading

Arto: Karvainen, kultainen, kallisarvoinen

 

Pietarsaari. Helmikuu 2006.

Olen kesällä 23 vuotta täyttävä kaveri. Vakituinen työpaikka, ja omassa vuokra-asunnossa olen asunut pari vuotta. Säästössä on rahat ajokorttia varten. Reippain mielin siis autokouluun. Mutta huhtikuu 2006 tuokin ajoluvan sijasta jotain muuta. Kasvain selässä, kävelykyvyn menetys ja raskaat syöpähoidot. Syyssateiden mukana näön hiljattaista heikkenemistä ja joululahjana vielä näön romahtaminen. Helmikuussa 2007 viimeinen niitti. Yksi lääke on keskushermostossa aiheuttanut myrkytystilan ja näköhermot ovat lähes täysin tuhoutuneet. Seuraavat vuodet ovat uuden elämän opettelua, takaisin kävelemään ja tutustumista valkoiseen keppiin. Continue reading