Tiina: Edustustehtäviä

9-vuotias poikamme Martti aloitti tänä syksynä partion. Hän on pitänyt harrastuksesta valtavasti, ja viime sunnuntaina Viki ja minäkin päästiin todistamaan, että partiossa oli tosiaankin mukavaa!

Muutama viikko sitten lauman johtajalta tuli viesti lasten vanhemmille, että partiossa alkaisi lemmikkieläinteema. Jokaiseen partiokokoukseen otettaisiin yksi lemmikkieläin kerrallaan, jotta siitä ehdittäisiin keskustella rauhassa ja siihen päästäisiin myös tutustumaan kunnolla. Ymmärrän hyvin sen, että jos paikalla olisi mahdollisesti kuusikin erilaista eläintä ja kymmenen lasta, voisi tilanne riistäytyä käsistä, vaikka kokouksen vetäjät ovatkin ammattilaisia alle kymmenvuotiaiden lasten järjestyksenvalvonnassa.

Päätin ehdottaa laumanjohtajalle, että Martti ja minä toisimme partioon Vikin. Minua suoraan sanottuna kiinnosti tietää, mitä Martti ajatteli siitä, millaista on kun perheessä on opaskoira. Ja mitä se oikeastaan tarkoittaa kun koira on opaskoira.

Lauman johtaja innostui kovasti asiasta, Martti suomalaisena miehenalkuna ei ehkä niinkään, mutta ei toisaalta tyrmännytkään ideaa. Jännittävän tilanteen pelasti Martin ystävä, joka tuli samalla kyydillä partioon, ja oli valmis auttamaan Marttia kertomisessa tiukan paikan tullen.

Sain sen käsityksen, että mikäli sää sen sallii, jokainen partiokokous aloitetaan ulkona. Mielestäni se oli hyvä idea, sillä lapsilla oli jälleennäkemisen riemu huipussaan ja ylimääräistä virtaa oli melkein yhtä paljon kuin nuoressa Labradorinnoutajassa. Tälläkin kertaa lapset äänestivät jonkun lempileikeistään ja juoksivat ja kiljuivat sitten sydämiensä kyllyydestä ensimmäiset kymmenen minuuttia.

Tämän jälkeen sisälle siirtyikin huomattavasti rauhoittuneempi lapsilauma. Ainoa, jolla edelleen tuntui olevan ylimääräistä virtaa oli Viki. Ehkä se johtui siitä, että olin pitänyt sillä valjaat päällä, koska Martti ja minä olimme suunnitelleet, että se olisi puolet ajasta opaskoira ja puolet lemmikki. Nyt oli menossa tuo kiusallinen opaskoiravaihe, joka toimi erinomaisena tottistreeninä Vikille, sillä muutamakin pikkukäsi meinasi alkuun ottaa kontaktia Vikiin. Martti ei tykännyt asiasta alkuunkaan, vaan puuttui asiaan välittömästi. Moinen hörhöily saatiinkin loppumaan hyvin nopeasti ja pääsimme Vikiä lainatakseni ”kuivalle keskustelulinjalle”. Minä esitin kysymyksiä ja Martti vastaili.

Kuinka kauan Viki on ollut meillä, mitä sen työtehtäviin kuuluu, minkälaisia käskyjä annan sille kun se on töissä. Kun se on vapaalla, minkälaisia sääntöjä sillä on kotona. Ja Marttihan innostui kertomaan! Ja lapset innostuivat kyselemään.

Lopulta päästimme Vikin pinteestä ja annoin sen tutustua lapsiin. Kun lapset oli tervehditty, piti koko tilakin koluta, sillä ilmeisesti joku oli syönyt siellä keksejä.

Loppuajan minua ja muita aikuisia viihdytti huomattavasti rauhoittuneempi opaskoira. Laumanjohtajat kertoivat lapsille erilaisista allergioista ja pitivät sitten eläinaiheisen tietokilpailun. Lopulta tuli aika lopetella partiokokous ja lähteä kotiin. Olin todella iloinen siitä, että saimme olla mukana Metsän susien kokouksessa!

Seuraavalla viikolla kävelin Vikin kanssa puurokulhoineni koululle. Matkalla tuli vastaan eräs puolituttu koulun naapurista, Alzheimeryhdistyksestä. Hän on kovasti mieltynyt meidän Vikiin, ja nyt hän yllättäen kysäisikin minulta, että ehtisinkö joku päivä tulla Vikin kanssa heidän vieraakseen, koska vanhukset pitävät niin kovasti koirista. Tapanani on aina vastata ennen kuin ajattelen, joten sanoin että ”kyllä tulen”.

 

Ja niinpä sitten sovittiin, että kunhan sopiva päivä löytyy, tulen käväisemään heidän luonaan Vikin kanssa ruokapalkalla.

Ensi viikolla tuo päivä sitten on. Ensi viikko on muutenkin niin täynnä kaikenlaista menoa, että en ole ehtinyt pahemmin ajatella koko asiaa. Ehkä se jännitys iskee samana aamuna kun sinne on tarkoitus mennä, tai sitten se ei iske ollenkaan, mene ja tiedä.

Joka tapauksessa, ensi viikolla Viki jälleen edustaa, mutta ruokapalkan nostan minä!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *