Lehdistötiedote

Kohtaamisia kansainvälisenä opaskoirapäivänä 24.4.2019

Suomessa on noin 220 töissä olevaa opaskoiraa. Opaskoira käyttäjineen on siis melko harvinainen näky, mutta silti moni kohtaa meitä vuoden mittaan.

Opaskoirayhdistyksen teema vuodelle 2019 on opaskoiran kohtaaminen.

Opaskoirankäyttäjät eli -ohjaajat ovat usein aktiivisia liikkujia ja me kohtaammekin paljon sekä ihmisiä että koiria. Hyvät kohtaamiset ovat turvallisia ja osa liikkumisen iloa, huonot kohtaamiset voivat olla meille jopa vaarallisia.

Opaskoira on näkövammaisen henkilön liikkumisen apuväline. Koirat ovat hyvin koulutettuja, mutta niidenkin keskittyminen voi herpaantua. Töissä olevaa opaskoiraa ei saa häiritä, esimerkiksi kiinnittämällä sen huomio juttelemalla tai silittelemällä sitä. Jos haluat jutella tai kysyä jotain, juttele opaskoiran ihmiselle, älä koiralle.

Liikenteessä opaskoira työskentelee sille opetettujen reittien ja sääntöjen mukaisesti. Opaskoiran tulee aina pysähtyä suojatien eteen.

Koira ei tunnista liikennevaloja tai äänimerkkejä, vaan koiranohjaaja antaa käskyn kadun ylitykseen. Olemme iloisia, jos kerrot meille milloin se on turvallista. Autoilijoiden toivomme pysäyttävän autonsa kokonaan, jotta voimme olla varmoja turvallisesta ylityksestä.

Kaduilla ja kevyen liikenteen väylillä koirakko voi kulkea joko vasemmassa tai oikeassa reunassa. Näkövammainen koiranohjaaja käyttää pääsääntöisesti kuuloaan ympäristönsä tarkkailuun, joten pidämme siitä, että esimerkiksi lähestyvä koiranulkoiluttaja, pyöräilijä tai vaikka sähköpotkulautailija antaa jonkin äänimerkin itsestään. Opaskoiran ja –käyttäjän kannalta hiljainen ohitus ei ole se paras ohitus. Sen lisäksi, että tiedämme varautua ohitukseen, hyvä ohitus on turvallinen ja siten tapahtuu ihmisen, ei koiran puolelta.

Töissä olevan opaskoiran tunnistaa valjaista, joissa on aisa tai kahva, josta näkövammainen koiranohjaaja pitää kiinni. Usein, mutta ei aina, koiranohjaajalla on myös valkoinen keppi mahdollisten esteiden tunnustelua varten ja merkkinä muille liikkujille näkövammasta.

Työssä oleva opaskoira ei ole lemmikkikoira. Opaskoira on näkövammaisen itsenäisen liikkumisen, arjen asiointien ja askareiden apukeino, joka mahdollistaa vammaisen ihmisen yhdenvertaisen aseman muihin nähden.

Siksi opaskoirakolla on lähtökohtaisesti oikeus liikkua kaikkialla, mukaan lukien ruokakaupat, ravintolat, teatterit, museot ja harrastustilat ja matkustaa kaikissa julkisissa liikennevälineissä sekä takseissa.

Lisätietoja:

www.opaskoirayhdistys.fi

Opaskoirayhdistyksen puheenjohtaja Mika Tolvanen, p. 050 432 8431.