Nyt on hetki ja aika kertoa Opas-Qirasta. Qira tuli oppaakseni vuonna 2008. Se oli siro ja kaunis, vaalea labbis.
Qira oli suloinen koira. Sanoin sitä pelkuriraukaksi, koska Qira pelkäsi isoja koiria, uudenvuoden raketteja, isoja möyryäviä koneita ja kaikkea poikkeavaa. Sanoin sitä myös leikilläni hulluksi koiraksi, koska opastaessa Qira ei keskittynyt työhönsä. Se tavallaan hypppi ilmassa kuin heinäsirkka. Remmi oli aina ääriasennossa niin, että kaulapanta kuristi sen kurkkua. Kouluttajan kanssa yritettiin saada jännitysveto pois. Ostettiin Qiralle metallinen ketjupantakin. Qira ei piitannut, vaikka ketjupanta kiristi sen kurkkua. Se vain kiskoi ja kiskoi. Ketjun lenkit ruksahtelivat toistensa yli, ja koiran hengitys enää vain pihisi. Qira ei piitannut pannan kiristymisestä, mutta minä en sitä voinut kestää. Hylkäsin metallipannan, ja yritimme pärjäillä normaalilla nahkaisella pannalla. Opastaminen ei oikein koskaan mennyt kohdalleen. Qira vain ei jaksanut keskittyä. Iloisena se oli aina valmis lähtemään lenkille, mutta ilo oli vain Qiran tunnetila. Minun hermoni eivät kestäneet ainaista eksymistä ja ainaista remmin päässä rempomista. Luulen, että Qiralla oli koirien ADHD! Viisi vuotta se oli oppaanani. Lopulta oli tehtävä rankka päätös. Luopuminen Qirasta oli vaikeaa. Silti se oli oikea päätös opastuksen kannalta. Mukavaksi tuo päätös koitui lopulta Qirallekin. Se pääsi 7-vuotiaana eläkekoiraksi ihanaan lapsiperheeseen. Qira oli rakastanut aina lastenlapsiani. Kaksi vuotta sitten se pääsi onnellisena perheenjäseneksi lähiseudulle. Leikkikaverina se vietti aikaa kolmen koululaisen kanssa kuin myös perheen vanhempien lenkkikaverina.
Niin kuin jokainen tietää, on labradorinnoutajilla pohjaton ruokahalu. Qiran ollessa ensimmäisiä päiviä luonani, se varasti ruokapöydältä suurella vaivalla paistamani Homburger hauen. Putipuhdas lautanen vain nökötti pöydällä. Onneksi olin ihan lähellä ja sain sen kiinni itse teosta. Tuo yksi ainoa kerta riitti Qiralle varastamisesta. Koskaan sen jälkeen ei mitään ruokia kadonnut ilman lupaa. Yleensä varastamisesta pois kouluttaminen on labbisten kanssa vaikeaa ja vaatii monet monet moittimiset eikä sittenkään asia ole ihan varmaa. Qira kuitenkin uskoi tuon asian kerrasta. Qira siis tiesi, ettei se saa ottaa pöydältä ruokaa omien nautintojensa takia. Sen sijaan Qira saattoi tuoda vieraina oleville ystävilleni makupaloja. Kerrankin sisareni miehineen oli meillä kylässä. Laitoin keittiöön kahvipöydän valmiiksi. Pullalautaselle kolme sokerimunkkia ja kahvinkeitin tippumaan. Siinä kahvin valmistumista odotellessa menin olohuoneeseen juttelemaan vieraiden kanssa. Hetken kuluttua sisareni kysyi, että mitä varten tuo koira istuu meidän edessä munkki suussa ja heiluttaa häntää? Pyytääkö se lupaa syödä tuo munkki? Kiltisti Qira antoi kuolasta märän munkin minulle. Se ei aikonutkaan syödä sitä. Olipahan vain hakenut sen keittiön pöydältä. Luultavasti se sillä tavalla kutsui vieraita kahville. Ei Qira tyhmä ollut. Aina vieraat kahville kutsuttiin ja tuo oli sen tapa esittää kutsu kahvipöytään. Silloin en oikein tiennyt pitäisikö moittia vai kehua. En tehnyt kumpaakaan ja kai siitä johtuen Qira kutsui myöhemminkin vieraita kahville samalla tapaa. Paahtoleivän pala suussa, molemmilta puolin suuta leivänpala näkyen se istui erään toisenkin vieraan edessä. Syönyt se ei herkkupaloja mutta esitteli niitä vieraille kohteliaasti!
Eräs toinen pieni pahe Qiralla oli, enkä saanut sitä kitkettyä pois millään koulutuksella. Qira nimittäin nautti sohvalla löhöämisestä. Aina kun tilaisuus avautui, se meni sohvalle. Vähitellen se oppi, ettei kannata pyrkiä lempipaikalleen minun ollessani lähellä. Välillä Qira jäi yksin kotiin pariksi tunniksi. Sepä oli liian houkutteleva tilaisuus. Kotiin tullessa makasi Qira poikkeuksetta eteisessä, vessan oven edessä. Häntä heilui ja hännän paukutus oveen ja seinään oli hirmuista. Se aivan kiemurteli yrittäessään saada huomioni pois tehdystä, kielletystä elämyksestä. Qira ei ymmärtänyt, että tuollaisella käytöksellä se kertoi heti minulle, tehneensä jotain kiellettyä. Tiesin mennä kokeilemaan sohvaa ja aina siinä oli koiran kokoinen lämmin paikka. Näkevälle tuo asia varmistui myös tummatekstiilisen sohvan vaaleiden karvojen muodostelmasta sohvan tyynyllä.
Qiraa oli pakko rakastaa. Kotona se oli rakastettu samoin uuden perheensä keskuudessa. Lemmikkinä Qiran voittanutta ei ole olemassakaan.
Eilen sitten, 28 kesäkuuta 2016 sain suruviestin Qiran uudelta perheeltä. Lymfooma ja sydämen vajaatoiminta näännyttivät kuulemma Qiran lyhyessä ajassa. Qiralle oli annettava lopullinen lepo vakavien sairauksien takia.
Qira on päässyt matkalle maksalaatikkomaahan, jossa sokerimunkit kasvavat puussa. Niitä voi syödä niin paljon kuin hyvältä maistuu.
Jää hyvästi Qira. Kyyneleet, joita nyt vuodatamme, olkoon matkalippuna viimeiselle matkallesi!
Kuvassa Qira ja Vilho kuusi vuotta.
”Qira on melkein kuin minun sisko.”
