MIKKELIN JA NOKIAN OPASTUSKOKEET
Teksti: Susanna Hannu
Noin puolentoista vuoden koronatauon jälkeen opastuskokeet pääsivät vihdoin käyntiin Mikkelissä lauantaina 29.5. järjestetyillä kokeilla. Opaskoirayhdistys on nyt liittynyt Suomen Palveluskoiraliittoon, ja näin ollen opastuskokeiden tulokset löytyvät keskitetysti myös Palveluskoiraliiton Virkku-järjestelmästä.
Mikkelin kokeissa oli käyttöluokka ja kilpailuluokka. Niihin osallistui yhteensä kahdeksan koirakkoa.
Pitkän tauon jälkeen oli havaittavissa lisääntynyttä kiinnostusta koetoimintaan, koska tämä oli suurin mahdollinen osallistujamäärä. Mukana oli varsin tuoreita koirakoita.
Koronan vuoksi kilpailijoiden lähtöjärjestys arvottiin etukäteen, joten kisaajat voivat tulla paikalle vasta omalla vuorollaan. Näin aivan kaikki osallistujat eivät olleet kisapaikalla yhtä aikaa.
Seuraavaksi vuorossa olivat Nokialla lauantaina 3.7. järjestetyt opastuskokeet. Kisapäivä oli hyvin lämmin, joten kokeiden varjoisa tukikohta ja kaikkien osallistujien riittävä nesteytys olivat erittäin tärkeässä roolissa. Ennenkin on ollut lämpimiä kesiä, mutta nykyiset trooppiset olosuhteet asettavat koiraurheilullekin omat haasteensa. Tuomarille ja liikkeenohjaajalle erityiskiitos kestävyydestä, koska heidän tehtävänään oli kulkea koerata läpi jokaisen osallistuvan koirakon kanssa.
Näihin kokeisiin osallistui yhteensä kuusi koirakkoa. Kokeissa oli käyttöluokka ja kilpailuluokka.
Mikkelin opastuskokeen tulokset
Mikkelin opastuskoe 29.5.2021
Järjestäjä: Mikkelin palveluskoirayhdistys ry
Tuomari Ari Kansikas
Liikkeenohjaaja/ratamestari Petri Isola
Käyttöluokka: Koirakoita oli kokeessa neljä ja kaikki saivat hyväksytyn tuloksen.
Taru Luukkala ja Hessu: opastus: 191/200 hallittavuus ja yhteistyö: 100/100 = 291/300
Erkki Virtanen ja Ressu: opastus: 171/200 hallittavuus ja yhteistyö: 92/100 = 263/300
Katja Heikkinen ja Brinna: opastus: 185/200 hallittavuus ja yhteistyö: 78/100 = 263/300
Timo Nyström ja Gandalf: opastus: 169/200 hallittavuus ja yhteistyö: 90/100 = 259/300
Kilpailuluokka: Kokeeseen osallistui neljä koirakkoa ja kaikki saivat hyväksytyn tuloksen.
Susanna Hannu ja Ape: opastus:197/200 hallittavuus ja yhteistyö: 99/100 = 296/300
Minna-Liisa Arola ja Daki: opastus:179/200 hallittavuus ja yhteistyö: 93/100 = 272/300
Pirkko Luusalo ja Cenni: opastus:184/200 hallittavuus ja yhteistyö: 86/100 = 270/300
Erkki Juntikka ja Diego: opastus: 182/200 hallittavuus ja yhteistyö: 85/100 = 267/300
Nokian opastuskokeen tulokset
Nokian opastuskoe 3.7.2021
Järjestäjä: Nokian Palveluskoiraharrastajat ry
Tuomari: Teijo Hanhilampi
Liikkeenohjaaja/ratamestari: Sami Savukoski
Käyttöluokka:
- Taru Luukkala ja Hessu: 197/98 yht. 295 p
- Esko Karmala ja Reikon Reititin (Redi): 191/98 yht. 289 p
Kilpailuluokka:
- Erkki Juntikka ja Torpan Tytön Leevi (Diego): 189/92 yht. 281 p
- Minna-Liisa Arola/ Kinrian now I’ve seen it all (Daki): 182/96 yht. 278 p
- Pirkko Luusalo / Cenni: 170/99 yht. 269 p
- Satu Mäenpää /Kaisla: 179/88 yht. 267 p