Minun kahdeksasta opaskoirastani vain kolme on tykännyt noutaa pyynnöstä tavaroita. Kaikki kahdeksan ovat olleet noutajia rodultaan, mutta noutaminen silloin kun sitä pyydetään, ei ole ollut kovinkaan mieleistä kaikille. Nitta, ensimmäinen oppaani tykkäsi noutaa. Kunhan sanoi sanan lenkille, vaikka kesken muun puheen, lähti Nitta kiireesti hakemaan remmiänsä. Naulakossa roikkuva remmi oli hiukan haasteellista saada alas. Vähitellen Nitta oppi hyppäämään remmin alapää suussaan ja helposti remmin lenkki luiskahti naulasta lattialle. Sitten Nitta syöksyi remmi suussa hurukyytiä luokseni, ja olihan se pakko lähteä lenkille, kun toinen oli niin innoissaan. Ex-mieheni opetti Nitan tuomaan hänelle villasukat aamuisin. Aluksi tuli kaikenlaista muuta lattialta löytyvää tavaraa, mutta parin viikon koulutuksen jälkeen hänelle tuotiin sukka kerrallaan aamuisin sänkyyn. Aluksi tuli välillä myös lasten sukkia, mutta kun heidän yhteinen leikkinsä muotoutui pysyväksi, sai mies taatusti joka aamu ikiomat villasukkansa suoraan pedille. Usein jo ennen heräämisaikaa. Yhtäkkiä vain naamaan tökättiin likainen villasukka ja hetken kuluttua toinenkin. Herättävähän siinä oli ja kiiteltävä palvelualtista kaveria.

Unna tykkää noutaa. Käsineen pudotessa ulos, Unna kyllä sen etsii. Meillä on vielä vähän kesken harjoitukset esineen antamisesta minulle. Tohkeissaan Unna tahtoo pudottaa esineen jo liian aikaisin, mutta muutama uusi yritys ja kyllä esine lopulta annetaan minulle. Sekin jo on hyvä, kun koira näyttää kuonollaan missä kohtaa esine on. Kuonon alta voi kädellä kokeilla ja siinähän puuttuva esine osuu käteen helposti.

En lakkaa ihmettelemästä kolikkojen löytämistä. Esimerkiksi viiden sentin kolikko on litteä ja pieni, eihän sitä sormillakaan tahdo saada irti lattiasta. Unna kuitenkin osaa ottaa kolikon lattialta ja osaa antaa sen minulle. Katsotaan nyt, päästäänkö joskus niin pitkälle, että kadultakin löytyvät kolikot ja setelit päätyvät minun taskuuni??

Unna on todella innokas noutaja, ja sinnikkäällä harjoittelulla siitä saisi todella taitavan etsijän. Kaikki varmaan tiedätte, että noutajat pyrkivät tuomaan saaliinsa ehjänä ja jopa elävänä omistajalleen tilanteen niin vaatiessa. Metsästyskoirana noutajat ovat yli muiden. Unna on ottanut jopa elävän käärmeen suuhunsa. Käärmeen pää vain näkyi suupielestä. Se tilanne tapahtui ennen kuin Unna tuli minulle. Onneksi Unna pudotti käärmeen suustaan kouluttajansa kirkaistua rajusti.

Kananmuna tulee täysin ehjänä käteen, kun pyytää. Varovasti kananmuna lattialle ja sitten rauhallinen pyyntö: etsi! Muita esineitä täytyy hiukan retuuttaa ja riehua niiden kanssa, mutta kananmunan koira osaa tuoda ja antaa käteen niin varovasti, ettei siinä ole pienintäkään säröä kuoressa. Ensin kannattaa testata keitetyllä munalla. Unna kyllä on tuonut jo ihan raakojakin munia kauniisti käteen.

Harjoitukset jatkuvat edelleen. Oma sinnikkyys palkitaan tässäkin asiassa. Mitä enemmän harjoitellaan, sitä paremman tuloksen saa. Samalla koiran ja ihmisen yhteistyö kohentuu kaikessa muussakin toiminnassa. Onnistumisen ilo näkyy hännän heilumisessa. Harjoittelu on hauskaa, ja se on sitä laatuaikaa yhdessä.