Tänä keväänä on saatu nauttia poikkeuksellisen hienoista ilmoista. Enpä muista milloin viimeksi olisin äitienpäivän tienoilla polttanut nahkani. Olimme Pilvin kanssa vanhempieni luona Savonlinnan liepeillä ja kyllä kelpasi. Kevääseen heräilevän luonnon ihastelua ja rentoutumista pihalla, mitä sitä kaupunkilaiset muuta voisivat lomalta toivoa. Nautimme molemmat todella. Pilvi lojui reporankana nurmikolla auringonpaisteessa ja itse neuloin uutta kesäpaitaa pihakeinussa hyvää kirjaa kuunnellen. Taustalla suihkulähteen solina ja kukkaistutuksissa kiiruhtavien kimalaisten miniformulat.
Heräilevä kevät toi Pilvin nenään monenmoista ja etenkin metsäpolulta se löysi vaikka mitä ihmeteltävää. Ollapa koiran mieli, että jaksaisi innostua aina vain uudelleen kukasta, kävystä tai vaikkapa muurahaisten polusta. Tosin tämä löytö osoittautui kirpaisevaksi. Muurahaiset kun eivät oikein tuntuneet suhtautuvan suopeasti tien tukkeeksi ilmaantuneeseen nuuskuttavaan kirsuun.
Me ihmiset emme olleet edes huomanneet koko polkua ennen kuin Pilvin raivokas pärskiminen, aivastelu ja pään ravistelu havahduttivat tilanteeseen. Myöntää täytyy, että nauratti, mutta ei pitäisi naureskella toiselle tai osuu omalle kohdalle. Pilvi tuli hakemaan lohtua minulta ja tuli siinä samalla kuskanneeksi minullekin muurahaisia pitkin jalkoja kapuilemaan. En muistanutkaan, kuinka niiden puraisut osaavat poltella.
Kaikki mukava päättyy aikanaan ja niin oli vähän vastahakoisesti suunnattava takaisin kaupungin humuun. Näin siksi, että Pilvin kontrolliverikokeet odottivat. Häntä heiluen Pilvi opasti minut vanhalle työpaikalle ja jos en olisi toppuutellut, oltaisiin menty samaa vauhtia henkilökunnan puolelle asti. Kuten lääkäri totesi, Pilvi ei ainakaan pelkää eläinlääkäriä. Se otti rennosti alkutarkastuksen ja luimisteli vain vähän verikokeen otolle. Merkiksi urhoollisesta suoriutumisesta se sai keltaisen, vihreällä luukuviolla koristetun laastarin ja sitten ei kun jänskäämään tuloksia.
Eläinlääkäri oli luvannut soittaa minulle tuloksista niiden saavuttua. Jo parin päivän päästä hän soittikin. Yllätys oli melkoinen, kun alkuperäisen kontrolin aiheuttaneet arvot olivat ihan kunnossa, mutta Pilvillä olikin lievä anemia. Ei siis mitään vakavaa, mutta alkuvuoden väsymys sai ainakin selvennystä. Ensihätään ostin Pilville verilettuja ja se onkin piristynyt ihan silmissä. Ei vain omissani, vaan muutkin ovat sanoneet sen olevan iloisemman ja touhukkaamman näköinen.
Eilen kävin sitten hankkimassa kuivamuonan lisukkeeksi sisäelimiä opaskoirakoulun neuvojen mukaisesti. Yääk, mutta Pilvi näyttää tykkäävän. Pitää keksiä jokin systeemi, jolla koiran ruoan saa laitetuksi ilman kakomista. Mitäpä sitä ei tekisi oppaansa hyvinvoinnin eteen.
Oikein hyvää alkavaa kesää kaikille!
Kuva Pilvistä palvomassa aurinkoa.