Tänä kesänä lähdin monen vuoden tauon jälkeen mukaan pelaamaan mölkkyä. Lahtihan on maailman mölkkypääkaupunki ja täällä kaadetaan palikoita ympäri vuoden. Kesät viskotaan Kisapuistossa ja talvet Energiahallilla. Kortteliliigan mölkkysarjat ovat ainutlaatuisia ihan maailmankin mitassa, joskin MM-mestaruus ratkotaan tänä vuonna Ranskassa. Erillisiä turnauksia on jo vaikka missä päin maailmaa, mutta Lahden Kortteliliiga on silti ykkönen.
Mölkkyä ei välttämättä osaisi ajatella ihan ensimmäisenä näkövammaisen lajiksi. Idea kun on osua heittokapulalla numeroiduihin palikoihin. Se on kuitenkin varsin suosittua ajanvietettä näkövammaisten leireillä ja illanvietoissa. Raahasimmepa kerran mölkyn maalipallon MM-kisoihinkin USA:han. Sinne vanha mölkkyni sai myös jäädä, koska isäntäperheemme amerikkalainen vaimo ihastui peliin niin paljon. Keveni kassi kummasti tulomatkalle.
Pilvi lähtee lähes aina mukaan mölkkykentälle. Vain sateella pyrin jättämään sen kotiin. Yksinolo ahdistaa sitä, ja vaikkei peleissä varsinaisesti opaskoirasta mitään hyötyä olekaan, on Pilvillä siellä mukavampaa mukana. Täytyyhän meillä maskottikin olla. Joukkueeni nimi on Pink Puudels. Emme vain sattuneet löytämään pinkkiä puudelia, joten on pakko tyytyä hunajanväriseen labradorinnoutajaan.
Peli-iltoina Kisapuistoon kokoontuu paljon väkeä. Kenttiä on yli kaksikymmentä ja pelien välillä joutuu vaihtamaan paikkaa otteluohjelman mukaisesti. Kenttien välillä sukkuloidessa kuljen mieluummin joukkuetoverin opastuksessa Pilvin seuratessa hihnassa. Näin on järkevämpää, koska Pilvillä ei ole hajuakaan, mistä voisi kulkea ja parhaassa tapauksessa eksyisimme joukkueesta. Kentän reunoilla on muitakin koiria, mutta Pilvi ei niistä piittaa. Ei myöskään sinne tänne kulkevista ihmisistä. Pelatessamme tämä mölkkymaskotti makaa siivosti tassut ristissä odottamassa ja kulkee hihna löysällä paikkaa vaihdettaessa. Kauniisti käyttäytyvä opaskoira on hyvää mainosta ja kerää ihailevia katseita. Olenkin pelien ohella saanut jakaa paljon tietoa opaskoirista.
Ehkä on syytä avata hieman pelin ideaa. Mölkkypakassa on kaksitoista numeroitua palikkaa ja niitä pyritään kaatamaan heittokapulalla. Mikäli onnistuu kaatamaan yksittäisen palikan, joukkue saa sen numeron mukaisen pistemäärän, jos palikoita kaatuu enemmän, pisteitä tulee kaatuneiden palikoiden mukaan. Eli jos kaataa vaikkapa vain palikan numerolta 11, joukkue saa yksitoista pistettä. Mutta jos sen lisäksi kaatuu vaikkapa numero 10, pisteitä tulee vain kaksi. Peliä pelataan viiteenkymmeneen pisteeseen asti. Mikäli pisteet menevät yli, joukkue putoaa 25 pisteeseen. Heittojen välissä palikat nostetaan siihen paikkaan, mihin ne ovat kaatuneet. Niinpä pelin edetessä heittomatka ja vaikeusaste kasvavat koko ajan. Kolmesta perättäisestä ohiheitosta joukkue häviää pelin.
Nämä ovat siis vain viralliset säännöt kaikessa yksinkertaisuudessaan. Mölkky sopii kuitenkin ihan kaikille. Peliä voi soveltaa loputtomiin. Vaikka Kortteliliigassa säännöistä ollaan hyvinkin tiukkoja, olen luvan kysymällä saanut vastustajajoukkueilta aina joustoa. Koska näköjäänteeni on hyvin vähäinen, sääolosuhteilla on siihenkin vähään paljon merkitystä ja syvyysnäköni on lähes olematon, kysymme aina luvan palikoiden näyttämiseen. Kunnioitukseni joukkueen pojille, että uskaltavat seistä taputtamassa palikan yläpuolella tai jopa tiukassa tilanteessa seisovat sen takana. Normaalisti pelikentällä tallustelu on palikoiden pystyyn nostelua lukuunottamatta ehdottoman kiellettyä. Yleensä emme kylläkään turvaudu enää näyttämiseen. Olemme harjoitelleet systeemin, jossa pelikaveri katsoo olkani yli, että heittolinja on oikea ja ranne suorassa. Tarvittaessa hän näyttää kädestä pitäen, miltä korkeudelta kapula tulee heittää, että pituus on oikea.
Kieltämättä sokon mukanaolo herättää vastustajissa hämmennystä. Yleensä lähinnä siksi, että osun useimmiten siihen, mitä minulta pyydetään. Se on omalla tavallaan myös joukkueemme vahvuus. Hyväkin heittäjä voi häkeltyä niin paljon, että vinttaa itse ohi. Mukaan mahtuu kuitenkin niitäkin, jotka tulevat pelin jälkeisessä kättelyssä taputtelemaan olalle, että onpa hienoa, kun sinutkin on otettu mukaan. Ihan kuin vammaisen mukanaolo olisi jotenkin joukkuetovereiden armosta kiinni. Onneksi tätä käy todella harvoin. Harmittaa se vähän silti. Luultavasti kuitenkin muuta joukkuetta minua enemmän.
Viime torstaina oli tarkoitus ottaa Pilvistä mölkkymaskottina kuva tätä blogia varten. Heti kun pääsimme pelipaikoille, alkoi sataa. Minkäs teet, Pilvi oli jo mukana. Minun kävi sitä niin sääliksi, että laitoin oman hupparini sen suojaksi. Itsellä nyt niin väliä, vaikka kastuisikin. Pelit pelataan, olivatpa olosuhteet mitä tahansa, mutta ei koiran tarvitse niistä kärsiä. Ensi viikonloppuna osallistumme SM-kisoihin ja toivotaan, että mölkkymaskotti saa mukavan aurinkoisen edustuspäivän.
Kuvassa Pilvi on mölkkykentällä sininen huppari suojanaan.
