Tänään haluan jakaa kanssanne pari muistoa opaskoirastani Rosysta. Rosy oli kumppanini kahdeksan vuotta, vuodesta 2000-2008. Rosy oli kultaisen noutajan ja Labradorinnoutajan risteytys. Kysyin kouluttaja Juha Herttuaiselta, että onko Rosy sekarotuinen koira. Juha vastasi ettei ole missään tapauksessa. Rosy on R-koira. Siitä lähtien lakkasin käyttämästä alentavaa nimitystä -Sekarotuinen, Rosy oli siis hieno R-koira!Continue reading ”Eeva: Matkaileva Rosy”
Monthly Archives: kesäkuu 2016
Eeva: Rahakoira Unna
Minun kahdeksasta opaskoirastani vain kolme on tykännyt noutaa pyynnöstä tavaroita. Kaikki kahdeksan ovat olleet noutajia rodultaan, mutta noutaminen silloin kun sitä pyydetään, ei ole ollut kovinkaan mieleistä kaikille. Nitta, ensimmäinen oppaani tykkäsi noutaa. Kunhan sanoi sanan lenkille, vaikka kesken muun puheen, lähti Nitta kiireesti hakemaan remmiänsä. Naulakossa roikkuva remmi oli hiukan haasteellista saada alas. Vähitellen Nitta oppi hyppäämään remmin alapää suussaan ja helposti remmin lenkki luiskahti naulasta lattialle.Continue reading ”Eeva: Rahakoira Unna”
Tiina: Jessi
Viides päivä toukokuuta täytti kuusi vuotta harjoitusopaskoirani Jessi. Sen kanssa minun oli tarkoitus kulkea yhdessä yhdeksän vuotta, mutta yhteisiä lenkkejä, kauppareissuja sekä lukuisia eksymisiä meille ehti kertyä viitisen kuukautta.Continue reading ”Tiina: Jessi”
Tiina: Kuono kopassa
Varoitus: Tämä teksti sisältää erilaisia alatyylin ilmaisuja kuten oksennus ja kakka, joten jos tunsit vastenmielisyyttä lukiessasi edellistä kirjoitustani, niin lopeta hyvä ihminen tämän kirjoituksen lukeminen tähän. En moiti sinua siitä. En yleensä itsekään jaksa innostua kakkajutuista, mutta koska luen näkövammaisten Tiedonhallintapalvelun Opaskoirat-aluetta, siellä painitaan saman ongelman parissa. Näin ollen uskallan minäkin lyödä lusikkani samaan soppaan. Eli nyt annan tulla.Continue reading ”Tiina: Kuono kopassa”
Tiina: Talvilomalla
Viime viikko oli pääkaupunkiseudun kouluissa talvilomaa. 8- ja 10-vuotiaat lapseni, Siiri ja Martti, lähtivät ihkaensimmäiselle hiihtolomareissulle Joensuun lähelle, Viinijärvelle, josta olen kotoisin. Ukki kävi hakemassa lapset, ja meille laskeutui harvinainen hiljaisuus.Continue reading ”Tiina: Talvilomalla”
Sanna: Pilven varjossa
Minulla on ollut onnea opaskoirieni suhteen. Molemmat ovat olleet todella terveitä. Ei allergioita, korvatulehduksia, kennelyskää, enempiä vatsatauteja eikä mitään muutakaan, mistä olen muilta käyttäjiltä kuullut. Ei kertakaikkiaan mitään, mistä ei olisi maalaisjärjellä ja kotikonstein selvitty. Toven kasvain toi huolen viimeiseksi vuodeksi, mutta sekin päättyi onnellisesti terveisiin eläkepäiviin.Continue reading ”Sanna: Pilven varjossa”
Sanna: Aurinko ja kuu
Meille tuli ensimmäinen koira, kun olin kahdeksan. Se oli kovan kinuamisen tulos, jonka isosiskoni oli aloittanut vuosia aiemmin ansiokkaasti. Päätös koiran ottamisesta kypsyi vammautumiseni jälkeen. Se oli vanhemmiltani hyvä veto, koska minun oli pakko lopettaa lastenhuoneen ikkunasta ulos tuijottaminen ja otettava askelia ulkomaailmaa kohti.Continue reading ”Sanna: Aurinko ja kuu”