Author Archives: Ari

Tervehdys pitkästä aikaa, hyvät blogin lukijat! Tänään törmäsin Ylen sivuilla uutiseen, jossa hyvinvointitutkija Heimo Langinvainio kertoi tutkimuksestaan ihmisen ja koiran suhteesta. Hän oli sitä mieltä, että mitä kauemmn ihmisellä on ollut koira, sitä onnellisempi hän on. Koiran ja ihmisen välinen suhde on elämää tasapainottava. Opaskoira on käyttäjälleen paitsi hyvä kaveri ja perheenjäsen myös  apu itsenäiseen ja turvalliseen liikkumiseen. Olen selkeästi huomannut koiran parantavan elämäni laatua ja auttavan terveyteni ylläpidossa.
Lapsuudenkodissani meillä oli koira, Shetlannin lammaskoira Heppu. Minusta tuli opaskoiran käyttäjä keväällä 1985. Olin tuolloin ensimmäisen vuoden opiskelija Helsingin Yliopiston teologisessa tiedekunnassa. En ole koskaan ollut erityisen hyvä valkoisen kepin käyttäjä. Kun muutin Helsinkiin kotipaikkakunnaltani Hämeenlinnasta, ajattelin, että opaskoirasta olisi apua itsenäisessä liikkumisessa yliopiston laitosten ja luentosalien välillä. Unelmani toteutui ja seikkailimme ensimmäisen oppaani Masin kanssa Helsingin keskustaa pitkin ja poikin. Tuohon aikaan pääkaupunkiseudun kunnat eivät huolineet opiskelijoita kirjoille. Kuljetuspalvelut ja muut vammaispalvelut tekivät vasta tuloaan, joten ainoa vaihtoehto oli opetella käyttämään julkista liikennettä.
Yliopistosta valmistumista edelsi muutto Espooseen ja avioituminen 1997. Lapsemme Elisa ja Katriina syntyivät 2000 ja 2003. Lasten kanssa lenkkeilimme opaskoirien johdolla vaunuja perässä vetäen tai lapsia rinkassa kantaen. Perhekaravaanimme herätti myönteistä huomiota kotikulmilla ja läheisessä leikkipuistossa. Koirien kautta syntyi myös sosiaalinen silta lastemme kavereihin ja vanhempiin. Koirat toimittivat joskus kävelytelineen virkaa, kun tytöt ottivat ensiaskeleitaan. Perheessämme on aina ollut vähintään yksi koira, nyt niitä on kolme.
Tänään kun istuin junassa matkalla töistä kotiin, mietin, millaista olisi koiraton elämä. Fritzin kanssa voin kulkea päivittäin töihin ja kotiin tai lähteä lenkille. Mitä, jos tästä vapaudesta ja etuoikeudesta joutuisi luopumaan. Mikä onkaan rauhoittavampaa kuin nukkuvan koiran kuorsaus illan hämyssä tai aamulla tuttujen tassujen rapina lattialla. Fritz tulee viereeni istumaan ja tuuppimaan kuonollaan. Haetaan valjaat naulasta ja lähdetään ulos.

Tervehdys jälleen, hyvät lukijat! Olen perheineni asunut Espoon Suvelassa lähes parikymmentä vuotta. Tänä aikana olen opaskoiran kanssa kulkenut junalla Tuomarilasta Helsinkiin ilman sen kummempia ongelmia. Lokakuussa kuitenkin tapahtui eräänä aamuna junaan noustessamme, että Fritz putosi kiskoille junan ja laiturin väliin. Ilmeisesti koira ei hypätessään junaan saanut tarpeeksi vauhtia ja jalat lipesivät. Muut matkustajat huomasivat tilanteen ja riensivät auttamaan meitä, näin Fritz saatiin nostettua ylös ilman enempiä vaurioita. Tämän tapauksen seurauksena Fritz on ruvennut aristelemaan junaan nousua.

Kun tapausta selviteltiin muiden matkustajien kanssa, sain tietää, että Tuomarilassa junan ja laiturin välissä on lähes 40 cm:n rako. Ei siis ole ihme, että koira tai ihminen voi pudota kiskoille junaan noustessaan. Puolisoni Sari on samalla laiturilla pudonnut kiskoille kahdesti. Ensimmäisellä kerralla hänellä oli selässään rinkassa esikoisemme Elisa.

Olen liikkunut opaskoiran kanssa yli 30 vuotta. Olemme toistaiseksi varjeltuneet onnettomuuksilta. Fritzin putoaminen kiskoille on kuitenkin herättänyt mietteitä sekä omasta että opaskoirani turvallisuudesta eri tilanteissa.

Kuten edellä kuvatusta voidaan päätellä, Tuomarilan asema on vaarallinen paikka junaan noustaessa. Tätä olen kuullut myös muilta matkustajilta joiden kanssa olen tapahtuneesta puhunut. Minulla on mahdollisuus käyttää kuljetuspalvelua ja kulkea päivittäin taksilla töihin. Olen toistaiseksi kuitenkin valinnut julkisten kulkuvälineiden käytön pienentääkseni omaa hiilijalanjälkeäni. Näkövammaisena olen oikeutettu vapaalippuun pääkaupunkiseudulla. Lisäksi pidän matkustamisesta erilaisissa julkisissa liikennevälineissä.

Tapahtuneesta on ollut myös myönteinen seuraus: Kuljen töihin lähes poikkeuksetta 6.56 Tuomarilasta lähtevällä junalla. Asemalla kanssamatkustajat ovat muutamana aamuna tulleet auttamaan minua ja Fritziä junaan nousussa. Näissä tilanteissa syntyy luontevasti vuorovaikutus ja olemme toivotelleet hyvää alkua työpäivälle puolin ja toisin.

Luulen, että kuvaamani tilanne on tuttu monelle koirakolle. Opaskoira mahdollistaa itsenäisen, turvallisen ja usein myös huolettoman liikkumisen. Koirakon keskinäinen yhteistyö ja luottamus ovat parhaimmillaan sitä, että opaskoira kuljettaa käyttäjänsä turvallista reittiä vaarallisissakin tilanteissa. Tällaisia voivat olla esim. tietyömaat tai rautatieasemat, jossa kuljetaan laiturilla raiteiden välissä. Koiralle pelottava tilanne syntyy, kun se kokee tehtäväänsä suorittaessaan oman turvallisuutensa vaarantuvan. Vaikka en aiokaan luopua junalla kulkemisesta, yritän tiedostaa tulevia vaaroja myös Fritzin näkökulmasta.

Hyvää adventtiaikaa, rauhallista joulua sekä onnea tulevalle vuodelle toivottavat Ari ja Fritz

Tervehdys teille, hyvät blogin lukijat! Kesä on mennyt sen siliän tien ja syksy tuonut uudet kujeet. Syksyn tulon huomaa siitä, että Fritz poimii lenkkipolun varrelta omenoita ja kantaa niitä suussaan kotiin. Omenat ovat hyviä mutta niiden syöminen aiheuttaa ylimääräisiä kaasunpurkauksia.

Tällä viikolla on vanhemmalla tyttärellämme ollut lukion ensimmäisellä luokalla koeviikko, joten olen parina aamuna ottanut hänen koiransa mukaan lenkille. Homma toimii niin, että Fritz opastaa ja Reeta kulkee taluttimessa oikeassa kädessäni pitkässä hihnassa, jonka lenkin saan tarvittaessa olalle, kun tarvitsen kättä vaikka liikennevalojen käyttämiseen. Viisaina koirina kumpikin tietää paikkansa. Reeta ei häiritse Fritzin opastusta, eikä Fritz pane pahakseen, vaikka Reetalla onkin erivapaudet nuuskimisessa. Tänä aamuna lenkillä tuli vastaan Fritzin kaveri Patu, iso musta labbis-uros. Patun isännällä oli kiire töihin, joten eivät pojat ehtineet painimatsille asti. Joku toinen kerta.

Omalla kohdallani syksyn tulo on aloittanut uuden vaiheen. Syyskuussa aloitin lähes vuoden kestäneen työttömyyden jälkeen osa-aikaisen työn. Työmatkoilla Fritz saa nauttia pitkästä aikaa enemmän omasta mielihuvistaan: junissa ja metroissa ajelusta. Työpaikalla Fritz on huomaamaton kaveri. Se nukkuu yleensä työpöytäni alla, eikä välitä maailman menosta.

Myös harrastukset ovat pikku hiljaa käynnistyneet. Laulan puolisoni kanssa Helsinkiläisessä Karelia-kuorossa. Dumle ja Fritz ovat monesti mukana harjoituksissa ja ne ovat tulleet lähes kuoron maskoteiksi. Pojat nauttivat sävelten maailman kauneudesta flyygelin vieressä nukkuen.

Opaskoiran elämä on luultavasti varsin sisältörikasta. Se on siinä mielessä etuoikeutettu lajitovereihinsa nähden, että se saa kulkea käyttäjänsä kanssa mukana lähes kaikkialle ja kuulla, nähdä, haistella ja ihmetellä elämää ympärillään. Koiran perspektiivistä monet asiat saattavat olla myös inhottavia tai stressaavia. Ei mahda kuonon kohdalla pöläyttävä auton pakoputki tuoksua järin hyvältä. Pääkaupunkiseudulla liikenteen taukoamaton jyly rasittaa omiakin korviani, saati sitten koiran. Opastus rautatieasemilla, metroissa ja muussa joukkoliikenteessä vaatii tarkkaa huomiokykyä. Kun tullaan töistä kotiin, Fritz menee nukkumaan ja keräämään voimia seuraavaan koitokseen.

Opaskoiran ansiosta pystyn elämään täysipainoista elämää. Voin kulkea itsenäisesti työmatkat ja osallistua harrastuksiin. Yhdessä lenkkeillessä mieli lepää ja kunto kasvaa. Lisäksi koira on tavattoman hyvä kaveri.

Meidän perheessä otuksia löytyy joka lähtöön. Koiria on kolme, joista Fritz ja Dumle ovat opaskoiria. Kolmas, pitkäkarvainen collie nimeltä Reeta, on tyttäremme Elisan harrastuskoira. Tyttäremme Katriinan lemmikkejä ovat Lissu-kissa, neljä leopardigekkoa ja jättiläistuhatjalkainen. Gekot ovat hyönteissyöjiä, niiden ravintona ovat jauhomadot, heinäsirkat, torakat ja kaiken maailman kuoriaiset. Entisinä aikoina torakoita, eli russakoita, oli taloissa omasta takaa, nyt niitä haetaan eläinkaupasta.

Koira on laumaeläin, joten meidänkin koiralaumassa on oma hierarkiansa. Kiistämätön johtaja on Reeta ja se pitää pojat kurissa, jos ne intoutuvat liian villeiksi. Seuraavana arvoasteikolla on Fritz ja uusimpana tulokkaana Dumle. Kotioloissa koirillamme on oma tilansa, jota toiset kunnioittavat. Pojat nukkuvat usein limittäin samalla pedillä. Yksi kirjoittamaton sääntö on, että toisten ruokakupeille ei mennä. Leikeissä Reeta jää monesti kolmanneksi pyöräksi, kun pojilla on omat painileikkinsä. Reeta pitää enemmän leluilla leikkimisestä ja ulkona juoksuleikeistä.

Koiramme ovat hyvin leimautuneet emäntäänsä tai isäntäänsä. Ulos lähtiessä oma koira tulee aina tarjolle valjaisiin. Tätä kirjoittaessani istun olohuoneen nojatuolissa läppäri sylissä ja Fritz makaa jaloissani. Jos Katriina lähtee ulos, Lissu menee keittiön ikkunalle naukumaan.

Kissa on otus, joka kulkee omia teitään. Lissu ei paljoa koirista välitä, eivätkä koiratkaan siitä. Reetalla ja Lissulla on oma takaa-ajoleikkinsä, tai sitten ne vain istuvat ja tuijottavat toisiaan. Joskus Lissu ohikulkiessaan kiehnää itseään koiran kylkeen. Kissan ruokatavat eroavat koirista siinä, että se ei hotki kaikkea kerralla, vaan syö harvakseen pitkin päivää. Niinpä sen ruokakupit joudutaan pitämään pöydällä, etteivät katin eväät päädy koirien suuhun. Koirien mielestä syömätön ruoka pitää syödä heti pois.

Ainakin meillä kaikki tulevat toimeen keskenään. Toisia suvaitaan, eikä ketään koeta uhkaksi. Suomen politikot tulkoot hakemaan mallia meidän eläimistä.

Tänä aamuna kävimme Fritzin kanssa lenkillä. Kesken lenkin tuli päälle sadekuuro sopivasti.Oli virkistävää kävellä T-paidassa vesisateessa. Sateessa kulkemisessa on ihan oma fiilis. Sade lotisee eri tavoin eri paikoissa ja sen tuoksu herkistää urbaanin hajuympäristön kaikenlaisiin kaasuihin tottuneen nenän ja kuonon. Jalkojen kastuminenkaan ei haittaa, kun jalassa on urheilusandaalit.

Koira on maaeläin, mutta Fritz, tuo räpyläjalkainen ja saukkohäntäinen otus, on ainakin puoliksi vesieläin. Yleensä labradorinnoutaja ei vettä pakene, pikemminkin vesi vetää sitä puoleensa magneetin tavoin. On hämmästyttävää, miten Fritz keksiikin kaikki vetiset paikat. Vapaana juostessaan se etsiytyy vesiojan äärelle ja juoksee sen pohjaa pitkin iloisesti loiskuttaen. Entä kuralätäkkö, sinne voi loikata ja sitten hypellä neljällä tassulla ylös alas, saakoon isäntäkin oman osansa roiskeista.

Uiminen on sitten ihan oma lukunsa labbisten vesielämässä. Onneksi myös kaupunkiympäristöstä löytyy paikkoja, joissa koiraa voi uittaa. Oma havaintoni on, että koira harvemmin lähtee vedessä omatoimisesti uimasilleen, se kyllä nauttii rannan tuntumassa kahlailusta. Fritzin uimataitoja en ole vielä päässyt testaamaan. Aikaisemmat oppaani ovat olleet hyviä uimareita. Koiran saa parhaiten uimaan sillä, että menee itse veteen edellä. Labbis ui räpyläkäpälillään yllättävän lujaa. Olen joskus kokeillut kilpauintia koiran kanssa ja hävinnyt.

Ainoa huono juttu yhteisissä vesihommissa on se, että vesi on märkää. Sateen ja uinnin jälkeen koira kannattaa kuivata hyvin. Pienenä mainoksena mainittakoon, että Clas Ohlsonilta on saatavana erinomaisia koirapyyhkeitä.

Kaiken tämän lisäksi vettä voi, ja on syytäkin, juoda. Nyt on kesä, nauttikaa siis sateesta ja uimisesta, ihmiset ja koirat!

Kuvassa Ari ja Fritz keinussa. Kuva: Elisa Talja

Osallistuin Fritzin kanssa 4. – 6.3.2016 Tammelassa järjestetylle talvipatikalle. Patikat ovat Opaskoirayhdistyksen ja peesarien yhteistä toimintaa, ja niitä on kaksi vuodessa. Peesarit taas ovat henkilöitä, jotka tekevät vapaaehtoistyötä meidän koirakoiden hyväksi. Peesari kulkee koirakon perässä, eli peesissä. Heidän kanssaan voidaan esimerkiksi harjoitella uusia reittejä tai hioa koiran jo oppimia taitoja.Continue reading ”Ari: Terveiset Talvipatikalta”

Minulta on usein kysytty, miten opaskoira osaa kulkea tiettyyn paikkaan, vaikkapa kauppaan. Vastaan yleensä, että toki koira osaa reitin tuttuun paikkaan, mutta minun pitää antaa sille oikeat käskyt ja olla koko ajan kartalla. Opaskoiran tehtävänä on opastaa turvallisesti, kiertää esteet, näyttää suojatiet jne. Päätän koiran minulle välittämän tiedon perusteella, mitä tehdään.Continue reading ”Ari: Missä koira kulkee”

Opaskoira koulutetaan liikkumaan käyttäjänsä kanssa mitä erilaisimmissa ympäristöissä, niinpä se pääsee mukaan sellaisiin tilaisuuksiin ja paikkoihin, joista siviilikoira voi vain haaveilla. Perheeni kaksi valjaiden kantajaa ovat olleet mukana ainakin kirkossa, TV-studiossa, konserteissa, taidenäyttelyissä, teatterissa sekä lukuisissa perheen ja ystävien juhlissa.Continue reading ”Ari: Opaskoira arjessa ja juhlassa”