Ari: Vettä sen olla pitää

Tänä aamuna kävimme Fritzin kanssa lenkillä. Kesken lenkin tuli päälle sadekuuro sopivasti.Oli virkistävää kävellä T-paidassa vesisateessa. Sateessa kulkemisessa on ihan oma fiilis. Sade lotisee eri tavoin eri paikoissa ja sen tuoksu herkistää urbaanin hajuympäristön kaikenlaisiin kaasuihin tottuneen nenän ja kuonon. Jalkojen kastuminenkaan ei haittaa, kun jalassa on urheilusandaalit.

Koira on maaeläin, mutta Fritz, tuo räpyläjalkainen ja saukkohäntäinen otus, on ainakin puoliksi vesieläin. Yleensä labradorinnoutaja ei vettä pakene, pikemminkin vesi vetää sitä puoleensa magneetin tavoin. On hämmästyttävää, miten Fritz keksiikin kaikki vetiset paikat. Vapaana juostessaan se etsiytyy vesiojan äärelle ja juoksee sen pohjaa pitkin iloisesti loiskuttaen. Entä kuralätäkkö, sinne voi loikata ja sitten hypellä neljällä tassulla ylös alas, saakoon isäntäkin oman osansa roiskeista.

Uiminen on sitten ihan oma lukunsa labbisten vesielämässä. Onneksi myös kaupunkiympäristöstä löytyy paikkoja, joissa koiraa voi uittaa. Oma havaintoni on, että koira harvemmin lähtee vedessä omatoimisesti uimasilleen, se kyllä nauttii rannan tuntumassa kahlailusta. Fritzin uimataitoja en ole vielä päässyt testaamaan. Aikaisemmat oppaani ovat olleet hyviä uimareita. Koiran saa parhaiten uimaan sillä, että menee itse veteen edellä. Labbis ui räpyläkäpälillään yllättävän lujaa. Olen joskus kokeillut kilpauintia koiran kanssa ja hävinnyt.

Ainoa huono juttu yhteisissä vesihommissa on se, että vesi on märkää. Sateen ja uinnin jälkeen koira kannattaa kuivata hyvin. Pienenä mainoksena mainittakoon, että Clas Ohlsonilta on saatavana erinomaisia koirapyyhkeitä.

Kaiken tämän lisäksi vettä voi, ja on syytäkin, juoda. Nyt on kesä, nauttikaa siis sateesta ja uimisesta, ihmiset ja koirat!

Kuvassa Ari ja Fritz keinussa. Kuva: Elisa Talja

PART_1467138428978

Arto: Ensimmäiset tassuniskut kotona ja reissussa

Huhtikuun 17. 2014. Tampere kylpee aamupäivän valossa, ja kiirastorstai on hiljalleen käynnistynyt. Yhteistoimintakurssi takana ja varsinainen arkitoiminta edessä. Ensimmäiset tassuttelut uudessa ympäristössä koiralle ja uutena tilanteena minulle. Ensimmäinen lenkki tosin meinaa jo nostaa tuskanhikeä pintaan. Haahuilen koiran kanssa kävelytietä eestaas kuin humalainen, syrjästä ei tietoakaan. Koira siis hoksasi, että vaikka silmät ovat takana, nyt voi pikkuisen pistää ukkoa koetukselle. Olenhan minä tämän reitin opetellut kepin kanssa, mutta mites tämä nyt näin huonosti menee? Suunnastakin on vain varovainen haju, kuka repi kartan päästäni? Opinko minä muka kulkemaan Kimin kanssa kaksin?Continue reading ”Arto: Ensimmäiset tassuniskut kotona ja reissussa”

Arto: Kun ensi kerran tulee tassu sydämeen

”Olis kultainennoutajauros vapaana, tosi kiva kaveri. Että mikä sun aikataulusi on?” Istuin kaupan yleisellä penkillä, suihkunraikkaana kuntosalilta tulleena ja kokoukseen menossa, piti vain ensin hakea vähäsen evästä. Sitten tuleekin Herttuaisen Juhan soitto. Kokous vaihtuukin junalipun ostoon ja kotona pakkaamiseen. Seuraavana aamuna istuin junassa matkalla Kuopioon. Mieli seilaa jännityksen ja riemun välillä. Kuinkahan minun käy? Kokemusta koiran kanssa kulkemisesta saati hoidosta ei juurikaan ole.Continue reading ”Arto: Kun ensi kerran tulee tassu sydämeen”

Ari: Terveiset Talvipatikalta

Osallistuin Fritzin kanssa 4. – 6.3.2016 Tammelassa järjestetylle talvipatikalle. Patikat ovat Opaskoirayhdistyksen ja peesarien yhteistä toimintaa, ja niitä on kaksi vuodessa. Peesarit taas ovat henkilöitä, jotka tekevät vapaaehtoistyötä meidän koirakoiden hyväksi. Peesari kulkee koirakon perässä, eli peesissä. Heidän kanssaan voidaan esimerkiksi harjoitella uusia reittejä tai hioa koiran jo oppimia taitoja.Continue reading ”Ari: Terveiset Talvipatikalta”

Tiina: Näkemiin Arla

Aika monelle Arlainstituutissa, nykyään Keskuspuiston ammattiopiston Arlan toimipaikassa opiskelevalle näkövammaiselle olin tuttu ohjaaja. Toimin opettajan työparina valmentavalla linjalla, jonne moni vasta näkövammautunut tai viimeisen päälle näkövammaiskonkari tuli päivittämään atk-taitonsa, harjoittelemaan pistekirjoitusta, valmistamaan ruokaa ja saamaan yksinkertaisesti vertaistukea toisilta samassa tilanteessa olevilta. Ei sovi myöskään unohtaa maahan muuttaneita näkövammaisia, jotka harjoittelevat edellä mainittujen taitojen lisäksi suomen kieltä. Olen myös aivan varma, että Arlassa on vuosien varrella solmittu monta elämän mittaista ystävyyssuhdetta. Continue reading ”Tiina: Näkemiin Arla”

Arto: Ensimmäinen kerta

Voi että, olisinpa tiennyt, mitä oli edessä, kun äitienpäivän aamuna 2014 suljin kotioven. Olin päättänyt kokeilla lähteä Kimin kanssa kaksin lenkille. Alku lähti lupaavasti, Kimi kääntyi alussa ihan oikein, kappaleen matkaa käveltyämme tuntui siltä, että en ole varma sijainnista. Jälkiviisaana voin todeta, että suunta olisi ollut oikea ja todennäköisesti kaikki olisi mennyt paremmin, jos olisin luottanut vaistooni ja koiraan, mutta pysäytinkin ohikulkijan ja kysyin, missä kohtaa seisoimme. Continue reading ”Arto: Ensimmäinen kerta”

Ari: Missä koira kulkee

Minulta on usein kysytty, miten opaskoira osaa kulkea tiettyyn paikkaan, vaikkapa kauppaan. Vastaan yleensä, että toki koira osaa reitin tuttuun paikkaan, mutta minun pitää antaa sille oikeat käskyt ja olla koko ajan kartalla. Opaskoiran tehtävänä on opastaa turvallisesti, kiertää esteet, näyttää suojatiet jne. Päätän koiran minulle välittämän tiedon perusteella, mitä tehdään.Continue reading ”Ari: Missä koira kulkee”

Ari: Opaskoira arjessa ja juhlassa

Opaskoira koulutetaan liikkumaan käyttäjänsä kanssa mitä erilaisimmissa ympäristöissä, niinpä se pääsee mukaan sellaisiin tilaisuuksiin ja paikkoihin, joista siviilikoira voi vain haaveilla. Perheeni kaksi valjaiden kantajaa ovat olleet mukana ainakin kirkossa, TV-studiossa, konserteissa, taidenäyttelyissä, teatterissa sekä lukuisissa perheen ja ystävien juhlissa.Continue reading ”Ari: Opaskoira arjessa ja juhlassa”

Eeva: Rilla

Yksi minun opaskoiristani oli Rilla nimeltään. Rilla oli nätti kuin karamelli. Pienikokoinen ja hunajanvaalea veijari. Parivuotiaana muksuna se annettiin minulle Nitan seuraajaksi.
Yhteistyökurssi meni miten kuten läpi. Saimme käyttöönottotarkastuksessa paperit oppaan työtä varten. Kotioloissa kuitenkin alkoi ilmaantua monenlaisia vaikeuksia. Rilla juksasi minua joka käänteessä. Asuimme siihen aikaan maalla, missä koiran pystyi päästämään vapaaksi pihalle. Rilla nautti vapaudesta täysin siemauksin. Kauaksi se ei pihasta lähtenyt, mutta luoksetulo vapaudesta ei sujunut toivotulla tavalla. Continue reading ”Eeva: Rilla”

Eeva: Lenkillä sattuu ja tapahtuu

Aina ei ole sosiaalisesti myönteistä olla sokea ja hänen opaskoiransa. Sattuu joskus aikamoisia noloja tilanteita. Sokea ei välttämättä tiedä, missä ollaan ja mitä tapahtuu ja koira ei ihmisten toiveista piittaa ja näkevä kanssakulkija voi kokea saman tilanteen aivan sopimattomana. Tässä eräs esimerkki siitä miten kolmiyhtälön intressit voivat mennä ristiin rastiin. Sokea luulee kaiken olevan hienosti, koiran mielestä kaikki on hienosti ja näkevän mielestä tilanne on aivan sopimaton.Continue reading ”Eeva: Lenkillä sattuu ja tapahtuu”