Yksi minun opaskoiristani oli Rilla nimeltään. Rilla oli nätti kuin karamelli. Pienikokoinen ja hunajanvaalea veijari. Parivuotiaana muksuna se annettiin minulle Nitan seuraajaksi.
Yhteistyökurssi meni miten kuten läpi. Saimme käyttöönottotarkastuksessa paperit oppaan työtä varten. Kotioloissa kuitenkin alkoi ilmaantua monenlaisia vaikeuksia. Rilla juksasi minua joka käänteessä. Asuimme siihen aikaan maalla, missä koiran pystyi päästämään vapaaksi pihalle. Rilla nautti vapaudesta täysin siemauksin. Kauaksi se ei pihasta lähtenyt, mutta luoksetulo vapaudesta ei sujunut toivotulla tavalla. Continue reading ”Eeva: Rilla”

Aina ei ole sosiaalisesti myönteistä olla sokea ja hänen opaskoiransa. Sattuu joskus aikamoisia noloja tilanteita. Sokea ei välttämättä tiedä, missä ollaan ja mitä tapahtuu ja koira ei ihmisten toiveista piittaa ja näkevä kanssakulkija voi kokea saman tilanteen aivan sopimattomana. Tässä eräs esimerkki siitä miten kolmiyhtälön intressit voivat mennä ristiin rastiin. Sokea luulee kaiken olevan hienosti, koiran mielestä kaikki on hienosti ja näkevän mielestä tilanne on aivan sopimaton.Continue reading ”Eeva: Lenkillä sattuu ja tapahtuu”

Tänään haluan jakaa kanssanne pari muistoa opaskoirastani Rosysta. Rosy oli kumppanini kahdeksan vuotta, vuodesta 2000-2008. Rosy oli kultaisen noutajan ja Labradorinnoutajan risteytys. Kysyin kouluttaja Juha Herttuaiselta, että onko Rosy sekarotuinen koira. Juha vastasi ettei ole missään tapauksessa. Rosy on R-koira. Siitä lähtien lakkasin käyttämästä alentavaa nimitystä -Sekarotuinen, Rosy oli siis hieno R-koira!Continue reading ”Eeva: Matkaileva Rosy”

Minun kahdeksasta opaskoirastani vain kolme on tykännyt noutaa pyynnöstä tavaroita. Kaikki kahdeksan ovat olleet noutajia rodultaan, mutta noutaminen silloin kun sitä pyydetään, ei ole ollut kovinkaan mieleistä kaikille. Nitta, ensimmäinen oppaani tykkäsi noutaa. Kunhan sanoi sanan lenkille, vaikka kesken muun puheen, lähti Nitta kiireesti hakemaan remmiänsä. Naulakossa roikkuva remmi oli hiukan haasteellista saada alas. Vähitellen Nitta oppi hyppäämään remmin alapää suussaan ja helposti remmin lenkki luiskahti naulasta lattialle.Continue reading ”Eeva: Rahakoira Unna”

Viides päivä toukokuuta täytti kuusi vuotta harjoitusopaskoirani Jessi. Sen kanssa minun oli tarkoitus kulkea yhdessä yhdeksän vuotta, mutta yhteisiä lenkkejä, kauppareissuja sekä lukuisia eksymisiä meille ehti kertyä viitisen kuukautta.Continue reading ”Tiina: Jessi”

 

Varoitus: Tämä teksti sisältää erilaisia alatyylin ilmaisuja kuten oksennus ja kakka, joten jos tunsit vastenmielisyyttä lukiessasi edellistä kirjoitustani, niin lopeta hyvä ihminen tämän kirjoituksen lukeminen tähän. En moiti sinua siitä. En yleensä itsekään jaksa innostua kakkajutuista, mutta koska luen näkövammaisten Tiedonhallintapalvelun Opaskoirat-aluetta, siellä painitaan saman ongelman parissa. Näin ollen uskallan minäkin lyödä lusikkani samaan soppaan. Eli nyt annan tulla.Continue reading ”Tiina: Kuono kopassa”

 

Viime viikko oli pääkaupunkiseudun kouluissa talvilomaa. 8- ja 10-vuotiaat lapseni, Siiri ja Martti, lähtivät ihkaensimmäiselle hiihtolomareissulle Joensuun lähelle, Viinijärvelle, josta olen kotoisin. Ukki kävi hakemassa lapset, ja meille laskeutui harvinainen hiljaisuus.Continue reading ”Tiina: Talvilomalla”

 

Minulla on ollut onnea opaskoirieni suhteen. Molemmat ovat olleet todella terveitä. Ei allergioita, korvatulehduksia, kennelyskää, enempiä vatsatauteja eikä mitään muutakaan, mistä olen muilta käyttäjiltä kuullut. Ei kertakaikkiaan mitään, mistä ei olisi maalaisjärjellä ja kotikonstein selvitty. Toven kasvain toi huolen viimeiseksi vuodeksi, mutta sekin päättyi onnellisesti terveisiin eläkepäiviin.Continue reading ”Sanna: Pilven varjossa”

Meille tuli ensimmäinen koira, kun olin kahdeksan. Se oli kovan kinuamisen tulos, jonka isosiskoni oli aloittanut vuosia aiemmin ansiokkaasti. Päätös koiran ottamisesta kypsyi vammautumiseni jälkeen. Se oli vanhemmiltani hyvä veto, koska minun oli pakko lopettaa lastenhuoneen ikkunasta ulos tuijottaminen ja otettava askelia ulkomaailmaa kohti.Continue reading ”Sanna: Aurinko ja kuu”

 

Pietarsaari. Helmikuu 2006.

Olen kesällä 23 vuotta täyttävä kaveri. Vakituinen työpaikka, ja omassa vuokra-asunnossa olen asunut pari vuotta. Säästössä on rahat ajokorttia varten. Reippain mielin siis autokouluun. Mutta huhtikuu 2006 tuokin ajoluvan sijasta jotain muuta. Kasvain selässä, kävelykyvyn menetys ja raskaat syöpähoidot. Syyssateiden mukana näön hiljattaista heikkenemistä ja joululahjana vielä näön romahtaminen. Helmikuussa 2007 viimeinen niitti. Yksi lääke on keskushermostossa aiheuttanut myrkytystilan ja näköhermot ovat lähes täysin tuhoutuneet. Seuraavat vuodet ovat uuden elämän opettelua, takaisin kävelemään ja tutustumista valkoiseen keppiin.Continue reading ”Arto: Karvainen, kultainen, kallisarvoinen”